One Cosmopolitan, please Sir!

Miehet, miehet, miehet...mitä me teemme kanssanne? :)

Kävin tällä viikolla non-treffeillä. Kyseessä oli siis miehen ja naisen välinen lounas, jossa ei ollut kyse bisneksestä, ystävyydestä, romantiikasta tai mistään mitä voisi lokeroida. Kaikki sai alkunsa pari viikkoa sitten, kun olin ensimmäistä kertaa sitten Uuden Vuoden bileiden baarissa pistäytymässä drinksulla. Tai parilla. Päädyimme ihanien, valloittavien ystävieni kanssa rentoon drinkkibaariin. Mielenkiintoisen illasta teki se, ettei minun tarvinnut maksaa makeista juomistani mitään - mahtavaa! Hienoinen kiristyksen jälkimaku kuitenkin jäi siitä, että herkkudrinkkejä sheikkaava Baarimestari kaipaili puhelinnumeroani (tai meiliosoitettani - ööö, kuka sellaista enää käyttää?). Miellyttävän drinkkien jälkeisen suutuntuman sekä Sitoutumiskammoisen jättämän kiukun synnyttämä kombinaatio hiljensi omatuntoni soinnin ja siksipä vielä oviaukossa kaivoin  käyntikorttini Baarimestarille. Ou nou. Toivoin samantien, ettei hänestä kuuluisi mitään.

Mutta tokihan kohtelias Baarimestari piti sanansa ja yllätti minut puhelulla kesken työpäivän. Koska en ensimmäiseen 10 sekuntiin ymmärtänyt, että puhelimessa ei ollut asiakas / prospekti, oli hämmästykseni äänekäs "Aaaaahh, ehheh, ööhhh, niihhh, joo muistanhan mä, heh heh..", kun sitten asian tajusin. Ja niinpä sitten löysin itseni eilen lounaalta sheikkaavan Baarimestarin kanssa.

Tätä kohtaamista en jännittänyt ollenkaan, sillä en mieltänyt lounastapaamista treffeiksi. Olen vasta päässyt eroon Sitoutumiskammoisesta, ja säätänyt Ystävämiehen kanssa, joten en osannut ajatella häntä...potentiaalisena. Nämä olivat non-treffit, joille mennään tyypin kanssa semipakolla. Kutkuttava odotus kumpuaa siitä, että saa tutustua uuteen, ehkä mielenkiintoiseen ihmiseen, josta kenties voi tulla kaveripiirin vakijäsen, mutta että perhosia aiheuttavat treffit? Ei, non. 

Lounastimme kivassa, rennossa italialaisessa, jossa lähikorttelien korporaatiopukumiehet käyvät nauttimassa lounarihintaisen lasagnen tai kermapastansa. Itse tilasin kuhaa, mikä olikin loistovalinta, nam nam :) Tunnin kestävä lounas sujui ihan mukavasti jutustellessa niitä näitä, mutta hieman väkinäistähän tuo oli. Baarimestari tekee töitä, töitä ja töitä. Ja käy välillä kotona nukkumassa. Ja sitten taas töitä. Hmmm...Äkkiseltään elämänarvomme menivät aikalailla ristiin jo tuossa kohtaa. Vaikka itsekin olen kunnianhimoinen ja jopa urasuuntautunut, en enää viimeiseen vuoteen ole räydyttänyt itseäni työnteolla. Olen ottanut itselleni enemmän vapaa-aikaa ja teen juuri niitä asioita, jotka tekevät minut joka päivä onnelliseksi. Mutta ehkä Baarimestarikin on onnellinen? Sitä en huomannutkaan häneltä kysyä...Vaikka kaikkea muuta kysyinkin! Pidin parhaani mukaan keskustelua yllä ja äkkäsi hänkin minulta kaksi kysymystä kysyä. A) Mistä olet kotoisin? B) Mitä teitkään työksesi? Huh, boooooring. Sorry nyt vaan Baarimestari, mutta kipinä ja sympatia jäivät tästä sielujen kohtaamisesa puuttumaan. Halatessamme hyvästiksi olin vakuuttunut, että molemmat huomasivat yön ja päivän eron, enkä siksi jäänyt keskusteluamme puimaan mielessäni kymmenia kertoja, kuten tavallista. Se oli ciao ja palataan!

Piip piip. "Kiitos lounasseurasta. Toivottavasti nautit auringonpaisteesta vielä eilen? Hauskaa työpäivää!", sanottiin tekstiviestissä aamulla. Jaahans. Käännyn viisaampieni puoleen ja käytin rakkaan suomenruotsalaisen ystäväni neuvoa ei-toivottujen lähestymisyritysten neutralisoinnista: "Kiitos, oli kivaa. Mutta ollaan ihan neutraalisti, ok? Kiva! Puss ja hej!" Just kidding ;) Mutta joskus olisi kiva käyttää tuota. Toimii kuulemma tehokkaamin kuin strustitaktiikka, josta lisää toisella kertaa.