Elämäni miehet

Ihana, rakas mummoni osaa aina yllättää! Soitin hänelle kysyäkseni pääsiäiskuulumisia ja puhelu päättyikin taas keskusteluihin miehistä. Yleensä mummo muistuttaa minua siitä, etten vaan mitä tahansa miehenrohjaketta huoli elämääni, mutta tällä kertaa oli toinen ääni kellossa. Käsittelimme myös lähestyvät 30 -kymppiseni, minkä jälkeen mummoni vastoin tapojaan kysyi, että "Missäs se sinun kaveri on?", ja vaikka tiesin vallan hyvin minkälaista kaveria hän tarkoitti, niin pakko oli hieman kiusoitella mummoa, etten muka ymmärtänyt mistä oli kyse. Luullakseni mummolle tämä 30 ikävuoden rajapyykki alkaa olla siinä main, että nyt olisi aika joku "kaveri" saada tuohon vierelle. Tai sitten mummoni yritti olla diplomaattinen, mikäli hän luulee, että olen lesbo. Ou nou. Pitää ehkä soittaa mummolle myöhemmin vielä uudestaan...

Jäin kuitenkin miettimään mummoni sanoja, sillä totta on, että täytän pian 30 vuotta. Iik. Ahdistaako? Iskeekö ikäkriisi? Kyllä ja ei. Mietin aikaisempia parisuhteitani, joista pidempiä, vakavia minulla on ollut kolme kappaletta. Ensirakkaus, Pankkiiri ja Automies. Ensirakkaus alkoi lukiossa, ja vajaan parin vuoden tarinamme oli tulinen ja päättyi rumasti. Olen katkaissut välini häneen, mutta hän antaa silloin tällöin kuulua itsestään, viimeksi viime viikolla. Sain aamuyöllä (känni)viestin, jossa hän 10 vuoden jälkeen pahoitteli tekojaan ja kertoi yhä rakastavansa minua. Kaveri on siis kihloissa ja menossa pian naimisiin. Tekisi mieleni forwardoida ko.viesti kihlatulle, jotta tietäisi minkälaisen törpön kanssa on tekemisissä. Mrrrr, mikä ääliö!

Pankkiiri. Mitä hänestä kertoisin? Olimme yhdessä koko opiskeluajan ja hieman ylikin, eli yhteensä kuusi vuotta. Rakastin häntä omalla tavallani. Olin turvassa ja minua rakastettiin. Loppuaikoina tunsin kuitenkin yhä voimakkaammin, että elin jonkun muun elämää, en omaani. Huomasin, että elämäni oli menossa suuntaan, johon en halunnut sen vievän. Minua odotti luotettava aviomies, omakotitalo, Volvo, 1,8 lasta sekä huoleton tulevaisuus. Mutta tuo tulevaisuus olisi mieheni määrittelemä, sillä minun unelmilleni ei ollut tilaa. Opiskelu- ja urahaaveeni lytättiin aina tiukasti, ja muutoinkin arvomaailmamme kohtasivat kolisten. Kuuden vuoden ja kahden kosinnan jälkeen minun oli sanottava hyvästi, sillä vaikka kuinka yritin, en osannut kuvitella itseäni alttarille hänen viereensä sanomaan "Tahdon". Eräänä kauniina kesäiltana, jolloin olin viettämässä iltaa ilman häntä, nauroin pitkästä aikaa sydämeni kyllyydestä, mitä ei ollut tapahtunut pitkään aikaan hänen kanssaan. Oli aika lähteä.

Automies. Hän piiritti minua pitkään ennen kuin kertoi  tunteistaan. Olimme samassa työpaikassa, enkä pitänyt häntä alkuun muuna kuin ystävänä. Sain kuulla kiertoteitse, että hän oli ihastunut minuun. Aloin nähdä hänet eri valossa, osittain varmasti siksi, että oli imartelevaa olla jonkun tunteiden palon kohteena. Suhteemme alkoi kiihkeästi, mutta pidimme yölliset tapailumme salassa pari viikkoa jopa parhammilta ystäviltämme. Kahden viikon jälkeen hän kertoi rakastavansa minua. Olin myyty. Koska rakkauteni Pankkiiriin ei todellakaan ollut intohimoa, vaan enemmänkin syvää ystävyyttä, niin olin nyt sokaistunut tästä kuumasta huumasta. Rakastin häntä takaisin täydellä sielullani ja julistin pian kaikille löytämääni suurta rakkautta! Suhteemme eteni hurjaa vauhtia. Muutin eri paikkakunnalle ja etäsuhde vain vahvisti tunteitamme. Hän oli todella romanttinen. Sain pitkiä rakkauskirjeitä ja suklaata työpaikalle. Olin rakastunut. Muutimme pian yhteen, kun hän seurasi minua Helsinkiin. Mutta niin rytinällä kuin suhteemme oli alkanutkin, melkein yhtä nopeati se päättyikin. Ehdimme olla yhdessä 1,5 vuotta, kun hän teki päätöksen lopettaa suhde. Olin hajalla, rikki. En syönyt viikkoihin. Kävin töissä, mutta muuten eristäydyin. Rintaani puristi uskomaton paine ja kipu. Surin koko kevään. Mutta nyt, kahden vuoden jälkeen olen kiitollinen hänelle. Hän näki ongelmamme, joilta minä halusin sulkea silmäni. Kiitos siitä, että annoit minulle takaisin onnellisen elämäni.

Kaikkien elämäni miehien jälkeen olen tullut tähän lopputulokseen. Olen onnellisimmillani itsekseni, ilman parisuhdetta, kuin olen ollut yhdessäkään edellä mainituista suhteissani. Kun joskus eteeni tulee se mies, jonka kanssa olen onnellisempi kuin nyt, niin tiedän. Hän se on.