Ihana, upea Lenita Airisto sanoi viime perjantaina tv-haastattelussa, että naiset hyvät, menkää ja hankkikaa miehiä ystäviksi! Kaikkien kanssa ei tarvitse mennä sänkyyn. Hienoa Lenita, olet aivan oikeassa. Mutta miten niitä miesystäviä sitten oikein "hankitaan"? Ystävien "hankkiminen" kuulostaa hieman väkinäiseltä ja teennäiseltä tässä iässä, olipa ystävät sitten naisia tai miehiä. Lenitan sanomassa on kuitenkin vinha perä, sillä tutustumalla miesten ajatusmaailmaan muutenkin kuin parisuhteen kautta, pääsee sisälle maailmaan, johon naistenkin olisi hyvä tutustua. Mitä ja miten miehet siis ajattelevat?
Monessa sarjakuvassa kuvataan naisten ja miesten eroja mm.seuraavasti: teknisen härvelin naisten puolella on satoja mittareita, nappuloita ja säätimiä, kun taas miehen puolella on yksi nappi. Tai naisten käyttöopas miehille on noin 10 000 sivua, kun taas miesten käyttöopas naisille on yksi sivu. Buhahaa, kuolen nauruun. Not.
Mutta näin meidät halutaan edelleen stereotypisoida ja näin sorrun tekemään itsekin, myönnän. Mikäli minulla olisi miespuolinen YSTÄVÄ, ei kaveri, niin uskoisin pääseväni sisälle eri tavalla miesten maailmaan kuin exieni kautta. Joku voi tosin tässä kohtaa tuhahtaa, että höh, eihän meillä ole mitään miesten ja naisten maailmoita, vaan ihmisiähän me kaikki ollaan. Juu, mutta siltkin meillä on pippelit ja pimpulat, joten kyllä me olemme erilaisia.
Jos mietin omaa lähipiiriäni, niin minulla voisi olla tällä hetkellä pari, kolme miestä, joista voisin saada ystävän. Suhteeni näihin kaikkiin on erilainen, mutta kenenkään kanssa ei ole ollut romanttisia viboja, mikä suuresti helpottaisi ystävyyssuhteen rakentamista. Joku varmaan muistaakin Ystävämiehen? Noh, olisin epäreilu, jos lähtisin hänelle ehdottelemaan ystävyyden lämmittämistä, joten jätän hänet nyt ulos laskuista. Mutta nämä kolme muuta, hmm. Miten se sitten tapahtuisi? Laitan Facbookissa viestiä tai soitan ja pyydän kaffelle? Jutustelun lomassa sitten esitän tilaisuuden tullen vakavan kysymyksen: "Teppo, haluaisitko tulla ystäväkseni ja olla ystäväni sekä myötä- että vastoinkäymisissä, niin kauan kunnes elämä, joku toinen nainen tai mies taikka lopulta kuolema meidät erottaa?"
Koska yritän nyt tosissani pitää deittailutaukoa tämän lopputalven, ehkäpä vappuun asti, niin olisihan se silti mukavaa nauttia miesten seurasta ilman romanttisia ajatuksia ja toiveita, eikö? Ja nainen ja mies voivat olla vain ystäviä? Vai voivatko..? To be continued...:)
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
tiistai 14. helmikuuta 2012
Happy Valentine's Day My Friends and Love(rs)!!!
Tänään on 14.2, eli Ystävänpäivä - jihuu! Mietin tuossa hetki sitten kuinka monta rakkauskirjettä olen miehiltä saanut elämäni aikana. Jos oikein laskin, niin muistan ainakin nelisen kappaletta. Ensimmäinen tuli yläasteella ensimmäiseltä poikaystävältäni, joka piirteli omia tulevaisuudenhaaveitaan ruutupaperille, eli Ferraria ja muita moottorihirmuja. Minulla on vieläkin tuo kirje tallessa ja se saa aina hymyn huulilleni. Olin niin ihastunut, mutta olimme molemmat niin ujoja, ettemme uskaltaneet koulussa edes pitää toisiamme kädestä kiinni, saati sitten pussailla julkisesti, hui!
Lisäksi olen saanut rakkausraapustuksia perinteisesti kirjepaperilla ja moderinisti sähköisesti, sekä enemmän että vähemmän siirapilla ja sokerilla kuorrutettuja. Ne kaikki ovat edelleen tärkeitä, vaikka tunteet ja muistotkin ovat jo haalenneet. Ja miehet huomio; me naiset arvostamme yli kaiken juuri tällaisia pieniä ja helppoja, romanttisia juttuja. Se, että pysähtyy hetkeksi miettimään miksi ja miten minä tuota toista rakastan ja vielä kirjoitan sen auki paperille, niin sanat saavat uuden muodon ja jopa merkityksen. Rakkauskirjeet kunniaan!
Tämän vuoksi päädyin pohdiskelemaan miksi en voisi kirjoittaa rakkauskirjettä Sinulle Rakas Ystäväni. Niin juuri Sinä. Muistanko sanoa sinulle tarpeeksi usein, että rakastan ja olet tärkeistä tärkein? Well, here it comes - rakkaudentunnustus Sinulle Ystäväni!
Olen etuoikeutettu, että saan olla juuri Sinun Ystäväsi. Olen kiitollinen, että olet elämässäni ja saan olla Sinun elämässäsi. Luin juuri Merete Mazzarellan haastattelun, jossa hän kertoi 30 -vuotisen ystävyyden katkenneen äkillisesti. Hän suri tätä syvästi ja vertasi tärkeän, syvän ystävyyden katkeamista rakkaussuhteen päättymiseen. Olen Mereten kanssa samaa mieltä siinä, että nämä ihmissuhteet ovat rinnastettavissa toisiinsa. Olen iloinen, että me olemme ystäviä nyt, huomenna ja toivottavasti aina. En aina ole osannut kertoa Sinulle niistä asioista, jotka ovat minua eniten satuttaneet tai muuttaneet. Ehkä kerron joskus, kun tulee oikea hetki. Ja Ystäväni, en minäkään tiedä kaikkea Sinusta. Kerrothan, jos sinulla on vaikeaa? Toivon, että pystyn antamaan Sinulle enemmän kuin ottamaan. Haluan, että voit nauraa kanssani, itkeä, olla oma itsesi. Minä olen saanut itkeä ja nauraa kanssasi. Olet ollut tukenani ja lähelläni, kun olen Sinua tarvinnut. Et edes tiedä kuinka paljon sinua arvostan ihmisenä, ystävänä. Olet iso osa elämääni, isompi kuin arvaatkaan. Pysythän siinä?
Hyvää Ystävänpäivää kaikille rakkailleni, ystävilleni, jotka ovat olleet mukana elämässäni joko jo pidempään tai vasta lyhyemmän hetken - olette tärkeitä! This is for you guys and girls :) Somewhere Over The Rainbow
Lisäksi olen saanut rakkausraapustuksia perinteisesti kirjepaperilla ja moderinisti sähköisesti, sekä enemmän että vähemmän siirapilla ja sokerilla kuorrutettuja. Ne kaikki ovat edelleen tärkeitä, vaikka tunteet ja muistotkin ovat jo haalenneet. Ja miehet huomio; me naiset arvostamme yli kaiken juuri tällaisia pieniä ja helppoja, romanttisia juttuja. Se, että pysähtyy hetkeksi miettimään miksi ja miten minä tuota toista rakastan ja vielä kirjoitan sen auki paperille, niin sanat saavat uuden muodon ja jopa merkityksen. Rakkauskirjeet kunniaan!
Tämän vuoksi päädyin pohdiskelemaan miksi en voisi kirjoittaa rakkauskirjettä Sinulle Rakas Ystäväni. Niin juuri Sinä. Muistanko sanoa sinulle tarpeeksi usein, että rakastan ja olet tärkeistä tärkein? Well, here it comes - rakkaudentunnustus Sinulle Ystäväni!
Olen etuoikeutettu, että saan olla juuri Sinun Ystäväsi. Olen kiitollinen, että olet elämässäni ja saan olla Sinun elämässäsi. Luin juuri Merete Mazzarellan haastattelun, jossa hän kertoi 30 -vuotisen ystävyyden katkenneen äkillisesti. Hän suri tätä syvästi ja vertasi tärkeän, syvän ystävyyden katkeamista rakkaussuhteen päättymiseen. Olen Mereten kanssa samaa mieltä siinä, että nämä ihmissuhteet ovat rinnastettavissa toisiinsa. Olen iloinen, että me olemme ystäviä nyt, huomenna ja toivottavasti aina. En aina ole osannut kertoa Sinulle niistä asioista, jotka ovat minua eniten satuttaneet tai muuttaneet. Ehkä kerron joskus, kun tulee oikea hetki. Ja Ystäväni, en minäkään tiedä kaikkea Sinusta. Kerrothan, jos sinulla on vaikeaa? Toivon, että pystyn antamaan Sinulle enemmän kuin ottamaan. Haluan, että voit nauraa kanssani, itkeä, olla oma itsesi. Minä olen saanut itkeä ja nauraa kanssasi. Olet ollut tukenani ja lähelläni, kun olen Sinua tarvinnut. Et edes tiedä kuinka paljon sinua arvostan ihmisenä, ystävänä. Olet iso osa elämääni, isompi kuin arvaatkaan. Pysythän siinä?
Hyvää Ystävänpäivää kaikille rakkailleni, ystävilleni, jotka ovat olleet mukana elämässäni joko jo pidempään tai vasta lyhyemmän hetken - olette tärkeitä! This is for you guys and girls :) Somewhere Over The Rainbow
tiistai 7. helmikuuta 2012
..ei siitä muuten mitään tuliskaan, ilman oikeenlaista kemiaa...
Viuh vaan, näin meni kahdeksan kuukautta sitten viime bloggauksen! Lueskelin juuri vanhoja postauksia viime keväältä. Onpas siellä ollut vilskettä, huh huh! Ystävämiehen kuulumisista sen verran, että hän päivitti juuri Facebook -statuksensa, että "In a Relationship" - ihanaa, olen aidosti onnellinen hänen puolestaan. Etenkin, koska satutin häntä kipeästi viime keväänä...
Olisin tosiaan voinut bloggailla kesälläkin, syksyllä, talvella jne, mutta olin niin kiireinen vauhdikkaissa käänteissäni. Ja viime syksynä Se tapahtui. Ei, en ole ollut neitsyt enää pitkään aikaan ;) Mutta kyllä. Minut löysi ihana mies. Sanotaan häntä nyt vaikka Digisankariksi. Hän oli jo ensinäkemältä kuuma pakkaus; pitkä, tumma, partasuu, treenattu, komea, uuh papa...Puhelias, keskustelutaitoinen, älykäs, ajatteleva, romanttinen, hassun hauska, nauravainen, suurisydäminen. Kaikkea mitä olin ikinä voinut toivoa villeimmissä unelmissanikaan. Mutta ensi treffeillä oli yksi iso Mutta. Hän puhui existä, iiks. Ensituntuma oli, että exfilesia ei ollut vielä kunnolla suljettu ja siksipä naisen vaistoni varoitti tunnevammavaarasta. Hiljensin signaalin nopeasti, sillä menin ihastumaan. Suhteemme eteni siten, että ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, kun hän oli kokannut minulle aamiaisen ja lähdimme kävelylle, niin sattuikin outoja. Neidille iski nimittäin ripuli. Voitte kuvitella sitä tuskaa, kun toilettiin on matkaa noin kolme kilometriä ja hikeä pukkaa otsalle. Kävelin jalat ristissä koko matkan ja takaisin hänen luoksensa päästyämme ryntäsin vessaan ja räjäytin pytyn. Hmm. Not nice. Mutta Digisankari ei moisesta hätkähtänyt! Hän huolehti minusta kiltisti ja laittoikin vielä heti illalla minulle ihania pusuviestejä - mikä mies!
Hullaannuin. Ja rakastuin. Klik. Elämäni neljäs rakkaus. Salamarakkaus. Hän soitti minulle aamulla ennen töihin menoa ja töiden jälkeen. Olin huumaantunut huomiosta. Sitten tapahtui jotain. En kuulemma osannut avautua, sanoa oikeita asioita. Mitä, minä kysyin? Mistä minun pitäisi puhua? Tunteistasi, hän vastasi. Haluan oppia tuntemaan sinut oikeasti, hän sanoi. Mutta minähän sanon tykkääväni ja rakastavani. Minähän sanon, että rakas, kulta, murmeli. Minähän halaan, pussaan, rakastelen. Mutta ei, hänen mielestään en osannut silti sanoa oikeista asioita. Siksi hän jätti minut viikko sitten, neljän kuukauden jälkeen. Hän ei päässyt lähelleni, hän ei tuntenut kemiaa. Minä en ollut hänelle sielunkumppani, jota hän etsi. Olin murtunut. Olen rikki. Minulla on niin ikävä häntä. En voi olla vihainen hänelle, sillä hän on toiminut oikein. Niin minäkin olisin tehnyt.
Mutta silti minä rakastan häntä yhä. Ainakin vielä vähän aikaa. Annan sydämeni parantua, taas kerran. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi Digisankari. Muista minua joskus?
Olisin tosiaan voinut bloggailla kesälläkin, syksyllä, talvella jne, mutta olin niin kiireinen vauhdikkaissa käänteissäni. Ja viime syksynä Se tapahtui. Ei, en ole ollut neitsyt enää pitkään aikaan ;) Mutta kyllä. Minut löysi ihana mies. Sanotaan häntä nyt vaikka Digisankariksi. Hän oli jo ensinäkemältä kuuma pakkaus; pitkä, tumma, partasuu, treenattu, komea, uuh papa...Puhelias, keskustelutaitoinen, älykäs, ajatteleva, romanttinen, hassun hauska, nauravainen, suurisydäminen. Kaikkea mitä olin ikinä voinut toivoa villeimmissä unelmissanikaan. Mutta ensi treffeillä oli yksi iso Mutta. Hän puhui existä, iiks. Ensituntuma oli, että exfilesia ei ollut vielä kunnolla suljettu ja siksipä naisen vaistoni varoitti tunnevammavaarasta. Hiljensin signaalin nopeasti, sillä menin ihastumaan. Suhteemme eteni siten, että ensimmäisen yhteisen yön jälkeen, kun hän oli kokannut minulle aamiaisen ja lähdimme kävelylle, niin sattuikin outoja. Neidille iski nimittäin ripuli. Voitte kuvitella sitä tuskaa, kun toilettiin on matkaa noin kolme kilometriä ja hikeä pukkaa otsalle. Kävelin jalat ristissä koko matkan ja takaisin hänen luoksensa päästyämme ryntäsin vessaan ja räjäytin pytyn. Hmm. Not nice. Mutta Digisankari ei moisesta hätkähtänyt! Hän huolehti minusta kiltisti ja laittoikin vielä heti illalla minulle ihania pusuviestejä - mikä mies!
Hullaannuin. Ja rakastuin. Klik. Elämäni neljäs rakkaus. Salamarakkaus. Hän soitti minulle aamulla ennen töihin menoa ja töiden jälkeen. Olin huumaantunut huomiosta. Sitten tapahtui jotain. En kuulemma osannut avautua, sanoa oikeita asioita. Mitä, minä kysyin? Mistä minun pitäisi puhua? Tunteistasi, hän vastasi. Haluan oppia tuntemaan sinut oikeasti, hän sanoi. Mutta minähän sanon tykkääväni ja rakastavani. Minähän sanon, että rakas, kulta, murmeli. Minähän halaan, pussaan, rakastelen. Mutta ei, hänen mielestään en osannut silti sanoa oikeista asioita. Siksi hän jätti minut viikko sitten, neljän kuukauden jälkeen. Hän ei päässyt lähelleni, hän ei tuntenut kemiaa. Minä en ollut hänelle sielunkumppani, jota hän etsi. Olin murtunut. Olen rikki. Minulla on niin ikävä häntä. En voi olla vihainen hänelle, sillä hän on toiminut oikein. Niin minäkin olisin tehnyt.
Mutta silti minä rakastan häntä yhä. Ainakin vielä vähän aikaa. Annan sydämeni parantua, taas kerran. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja ihanaa elämääsi Digisankari. Muista minua joskus?
Tilaa:
Kommentit (Atom)