Tampereen yliopiston professori Marja-Liisa Manka puhuu Kauppalehti Optiossa (16.8.2012) psykologisesta pääomasta. Tällä tarkoitetaan neljää ulottuvuutta, jotka ovat; itseluottamus, eli usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin, toiveikkuus, eli usko tavoitteiden saavuttamiseen, realistinen optimismi, eli voima kohdat arjen haasteet sekä sitkeys, eli joustavuus ja kyky sopeutua muutoksiin. Näistä muodostuu meidän jokaisen oma, psykologinen pääomamme. Miten tämä liittyy ihmissuhteisiin? Minäpä avaan hieman.
Olen ollut jo vuosia kiinnostunut ihmisen psykologiasta ja olenkin innokas arjen analyytikko. Olen omien opiskelujeni ohella aikoinaan suorittanut työ-ja organisaatiopsykologian opintoja, ihan omaksi ilokseni. Tuosta useamman vuoden takaisesta psykan pänttäämisestä jäi parhaiten mieleeni eräs herra, nimittäin Martin Seligman. Kyseinen amerikkalaispsykologi tunnetaan positiivisen psykologian isänä. Ennen 1990 -lukua psykologian tutkiminen oli keskittynyt pitkälti negatiivisiin mielen kiemuroihin, mutta Seligman toi ilmoille ajatuksen, jossa keskityttäisiin enemmän ihmisen voimavarojen kehittämiseen sekä myönteisten tunnetilojen voimistamiseen. Lisäksi hän puhuu kuitenkin myös meidän heikkouksistamme, joista yksi on opittu avuttomuus. Tällä tarkoitetaan muiden mukana menemistä, passiivisuutta ja päätöstenteon antamista muiden käsiin.
Jossain määrin me kaikki olemme jossakin elämämme vaiheessa avuttomia. Osa avuttomuudesta saattaa johtua myös temperamenttipiirteistämme, osa taas ympäristöstä. Osa on avuttomampia kuin toiset. Katsoin tällä viikolla Satuhäät -sarjaa, jossa oli pääosassa onnellinen nuoripari. Mies vaikutti aidosti onnelliselta vaimonsa vierellä, mutta tuohon tilanteeseen johtanut polku oli täynnä ylä- ja alamäkiä. Mielenkiintoisinta mielestäni kuitenkin oli, että monessa kohtaa heidän suhdettaan nainen oli ottanut ohjat käsiinsä ja jopa päättänyt heidän naimisiinmenostaan. Onko tämä nyt tasa-arvoa vai opittua avuttomuutta? Vaikea sanoa näin ruudun välityksellä, paria tuntematta.
Onko mahdollista, että parisuhde voi olla onnellinen, vaikka toinen osapuolista olisi hieman tossukka? Jos valta-asetelma on niin selvä, että myös ulkopuoliset näkevät sen, niin voiko myös se mukanavedettävä olla tyytyväinen tilanteeseen?
Uskon, että voi. Vaikka olisitkin suhteessanne se, joka antaa periksi helpommin ja mieluummin kuuntelee kuin puhuu, niin uskon, että olet onnellinen. Tästä päästäänkin alun teemaan, eli psykologiseen pääomaan. Jos tunnet, että kaikki neljä ulottuvuutta elämässäsi täyttyvät ja kumppanisi tukee sinua kaikissa ulottuvuuksissa, esimerkiksi urahaaveissasi, niin olet oikeilla jäljillä. Itse olen ollut suhteessa, jossa uskoa itseeni ja mahdollisuuksini yritettiin horjuttaa, joten olen oppinut huomaamaan, jos joku sellaista yrittää. Siksi hyvä naiset ja miehet; tutustukaa Seligmanin tai Mankan ajatuksiin, ja muistakaa...Onnellisuus on valinta <3
